maanantai 26. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Nyt kun jouluaatto mennyt, voin julkaista joululahjoiksi tehdyistä jutuista kuvia :)


Tässä parit palmikkosukat, jotka tein siskolle ja ystävälleni. Näiden Cross- Country Socksien ohje löytyy täältä. Harmaissa sukissa lankana Novita Nalle ja petroolin värisissä Gjestal Maija.



Nennaemilian miehelle neuloin 7veljeksestä perussukat, väreinä vihreä ja ruskea.



Tilaustyönkin ehdin tehdä vielä ennen joulua. Keltaiseen Lumi-huiviin löytyy ohje Ullasta :) Lanka on 100% puuvillaa.



Yhdet ylimääräiset sukat onnistuin tekemään myös. Nämä kun jäivät aavistuksen lyhyiksi eikä löytynyt ketään kelle antaa :D Novitan 7veljestä on lanka, värit ruskea ja valkoinen. Koko todennäköisesti kutakuinkin 37?


lauantai 24. joulukuuta 2011

Merry Christmas to everyone!

Joulu tuli ja lahjat on pakattu, vihdoin ja viimein. Koska tämän vuoden aattosää on ns. ei jouluinen, päätin kaivaa kuvakansioitani viime vuodelta vastaavan ajankohdan kohdalta...

Tämän jouluisen kuvan myötä toivotan kaikille rauhallista joulua. Palaan linjoille esittelemään parin kuukauden tuotokseni, jotka ovat menneet joululahjoiksi :)

Joulukuu 2010

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Tilaustöitä

Kaiken tämän joulutouhotuksen keskellä olen ehtinyt tehdä myös tilaustöitä. Tällä kertaa palmikkopipo ja lapaset syntyivät petroolin värisestä Gjestal Maijasta.


Langan ostoa varten vierailin ensimmäistä kertaa Tampereella Lankamaailmassa. Menimme koko perhe ja mies epäili, että sekoan kaiken sen lankamäärän keskellä. Noh, en se minä ollut joka sekosi, vaan 3,5-vuotias tyttömme. Neiti ryntäili ympäri liikettä kiljuen "Äiti, äiti, täällä on lankaa! Täällä on villaa! Äiti, kokeile tätä, se on pehmeää! Äiti, haluatko tätä lankaa?" :D Ehkä tulevaisuudessa joudumme opettelemaan neidin kanssa neulomisen saloja ;)

Puikoilla olisi nyt keltainen huivi, joka myös on tilaustyö. Muutama joululahja on vielä tekemättä, mutta ehkä tässä vielä ehtii... Niin ja valmiit, lahjaksi tehdyt neuleet ovat suurin osa vielä päättelemättä. Mistähän taikoisi lisää tunteja vuorokauteen..?

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Sydänsukat/Socks of Hearts

Meidän pikkuneiti on jo hetken vinkunut tekemään hänelle villasukat ja pipon. Villasukkien värin hän sai itse päättää ja väriksi valikoitui (ei niin yllättäen) punainen. Se sopi minulle, koska kerän loppu olisi käytettävä johonkin pieneen projektiin. Neiti tahtoi myös sydän-kuvioita varteen valkoisella. Loput sain itse päättää....

Suunnitelmissani oli tehdä piakkoin jokin pieni neule, johon saisin harjoitella kirjoneuletta. Olen joitain sukkia ja lapasia tehnyt kirjoneuleella, mutta edelleen tekniikka on hataraa. Neidin sukkaprojekti tuli siis hyvään saumaan, ei liian suuri projekti, vaan juuri sopiva pieneen harjoitteluun. Eikä haittaisi jos laatu ei olisi ihan priimaa ;)


Tällaiset niistä sitten tuli. Sydän-polvisukat neidille, kokoa 26. Jalkaosan pituus n.15,5cm.

These socks are to my 3,5-year-old daughter, size 26. She wanted red socks with white hearts. Pretty good hearts, I might say, because I'm not so good two-coloured knitter. 

maanantai 7. marraskuuta 2011

Lisää arpajaisia!

Omaa sukua tarvii kannustaa, eikös, joten tässä vielä tätini blogin 1-vuotis arvontaan linkkiä. Arpajaisissa ihania käsityökirjoja, käy vilkaisemassa ;)


Blogiin tästä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

maanantai 31. lokakuuta 2011

Neuleita välillä.

Olen mä neulonutkin! Uskokaa tai älkää ;) Viime aikoina tuo tuotosten kuvaaminen on vain jäänyt vähemmälle, saati niistä bloggaaminen. Joululahjojakin on valmistunut ja niitähän ei luonnollisesti voi vielä kertoa ;)

Mutta jos jotain muuta näyttäisin kuitenkin....


Pikkusiskolleni tuunasin viime talvena tehdyn petroolin värisen palmikkopipon, tupsu tuli hänen toiveestaan ja säärystimet kaveriksi. Kuulemma ovat mieluisat olleet :)

Kouluaikaiselle ystävälle tein viime talvena Celtic Cable Beanien, joka osoittautui niin hyväksi että hän halusi tälle talvelle uuden pipon :) Toiveena oli harmaa väri ja olemassa olleeseen tuubikaulurin väreihin sopivuus. Eli jotain harmaan seuraksi. Lopputulos oli tällainen (kuva vääristää aniliininpunaisen pinkiksi):


Ainiin, pipon piti olla myös löysähkö, jotta sen sisälle mahtuu ponnari. Lähetin pipon Hämeenlinnaan ja odotin jännityksellä reaktiota... Positiivinen se oli, onneksi ;)

perjantai 28. lokakuuta 2011

Taikatemppu hiuksilla

Tässä jo n. kuukausi sitten sain netistä edullisesti klipsilliset hiuslisäkkeet ja pakkohan ne sitten oli tilata :) Lisäkkeet ovat aitoa hiusta, 50cm pitkät ja tottakai mustat ;) Olen värjännyt hiuksiani mustiksi jo ainakin 7 vuotta, joten hevillä ei tästä enää vaihdeta...

Omien hiuksieni kasvatus tuntuu jämähtäneen tähän polkkapituuteen, joten pieni lisäapu on tarpeen. Omat hiukseni ovat tällä hetkellä tämän pituiset:



Lisäkkeiden kanssa hiukset kasvavat hujauksessa:



Aika hurja ero, eikös? ;)

Itselläni on paksut hiukset ja pelkäsin, että lisäkkeet olisivat liian ohuet omaan hiuslaatuuni, mutta pelko osoittautui turhaksi. Ovat todella luonnollisen näköiset ja paljon on kehuja sadellut. Suosittelen :)

Lisäkkeet tilasin täältä.

torstai 20. lokakuuta 2011

Dove -testausta

Sain pari viikkoa sitten testattavakseni Dove Intense Repair Express -tehohoitoainetta. Kyseisen tuotteen luvataan antavan hiusnaamion vaikutuksen normaalin hoitoaineen ajassa.

Jaoin tuotteesta näytteitä ystävilleni ja kaikki tuntuivat olevan kovin tyytyväisiä... Kuivat hiukset olivat selkeästi sileämmät ja kauniimmat. Oma kokemukseni perusteella jouduin pesemään hiukset useammin kuin normaalisti, mutta ehkä käytin tuotetta liikaa... Ainakin moni tuntui olevan sitä mieltä, että jo pienikin määrä levisi helposti hiuksiin :)

Omien käyttökokemuksieni perusteella kuitenkin suosittelisin tätä kaikille, erityisesti käsitellyille ja kuiville hiuksille. Kuka uskaltaa testata? ;)

tiistai 27. syyskuuta 2011

Koruhömpötystä

Jotain syystä olen iltaisin työpäivän jälkeen kaivanut helmet esille ja tehnyt taas koruja... Parit näistä ajattelin tehdä itselleni korvakoruiksi, mutta voisihan näistä olla vaikka silmukkamerkeiksi :) Jos joku kiinnostuu ja haluaisi itselleen, niin saa kysellä. En ihan kaikkia kuitenkaan tarvitse itse!


tiistai 30. elokuuta 2011

Kevlar

Ohimennen tuli tehtyä tällaiset, väri ei oikein ole itselleni mieluinen mutta ehkä jollekin lahjaksi. Ovat isot, eli selvästi miesten kokoa vaikka ohjeen mukaan on tehty.


Lanka on Gjestalin Jannea, väri 411. Puikot oli 3,75mm lyhyet sukkapuikot. Ja Kevlar-lapasiin ohje tosiaan uudesta Ullasta.

Eipä näistä kai muuta kerrottavaa. Malli on kiva ja toisen värisellä langalla ja pienillä muutoksilla (mm. varren pituus) olisivat itsellekin mieluisat :)

Ja sitten se pöllöpaita, joka sai viikonloppuna silmät:


Silmiksi löytyneet napit olivat tarttuneet mukaan Sinellistä jokunen aika sitten.


lauantai 20. elokuuta 2011

Owls!

Pöllöjä! Pöllöfanin äidin lapsella yllättäen on pöllövillapaita, tottakai ;) Rakastuin ohjeeseen jo viime syksynä, mutta en saanut aikaiseksi tehdä paitaa. Nyt sitten (tuleva talvi mielessä ja villavaatteiden käydessä pieneksi) päätin ryhtyä toimeen. Paita valmistuikin yllätysnopeasti!


Kuvaa ottaessa pöllöiltä puuttui vielä nappisilmät, ensi viikolla matka käy siis nappikauppaan :)

Lanka on kaksinkertaista Novita Wool Sävyä, väri nro 830 (harmaa), jota ostin reilu vuosi sitten poistomyynnistä halvalla 10 kerää. Ohje on Owlet by Kate Davies (ravelrylink).

Sitten olisi vuorossa villahousut :)

perjantai 19. elokuuta 2011

Kortteja!

Tällainen kortti lähti jouluna 2010 sukulaisille ja kavereille...


Ja tämän tein tänään kummipojalle 6kk-päivän kunniaksi :)


Tämmöstä tänään :)

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kihlat

Saatiin reilu viikko sitten kutsu kihlajaiskahveille tytön kummisedän luokse. Päätin sitten tehdä heille jotain pientä lahjaksi, tälle kyseiselle taiteilijapariskunnalle...


Perjantai-iltana valmistui viimeinenkin lapasista. Tässä siis pariskunnan yhteiset lapaset :) Ihan omasta päästä kehittelin tuon yhteisen lapasen, ohjeita noihin on monenlaisia. Lanka on Novitan 7veljestä, vaaleanharmaata ja tummanvihreää. Vasen lapanen miehen käden kokoinen, oikea pienen naisen käden kokoinen.

Kortiksi tein Tiimarista ostamastani ihanasta muffinssipaperista pinkin sävyisen kortin. Ei ehkä pariskunnan mieleen, mutta oli vaan niin söpöä paperia :)


Taustalla pinkkiä kartonkia, päällä kuviosaksilla leikattua normaalia valkoista paperia, johon leimattu Onnea-teksti hopealla.

torstai 11. elokuuta 2011

Pohdintaa tulevaisuudesta.

Mulla on tässä viime aikoina ollut mielessä se, mitä tältä elämältä oikeasti vielä haluaisin. Tässä nyt on sellainen tilanne, että kaikki se, mistä olen nuorempana haaveillut, on toteutunut ja nyt olen hieman tyhjän päällä tulevaisuuden suhteen. Siis ei sillä tavalla, että nämä nykyiset asiat olisivat menossa pieleen tms, vaan lähinnä niitä tulevaisuuden tavoitteita, merkitystä tälle elämälle.

Nythän tilanne tosiaan on se, että on aviomies, omakotitalo, autot, lapsi, muutama hyvä ystävä, koulukin kohta ohi (näyttötutkinnon arviointi on vielä kesken) ja vakituinen työ. Elämä rullaa ihan kivasti eteenpäin, sitä perusarkea lähinnä. Toki se arkikin joskus puuduttaa, mutta pienillä asioilla (esim. kahvittelu hyvän ystävän kanssa) siitä saa mukavaa vaihteluakin.

Nyt heräsin vain miettimään sitä, mitä haluan tulevaisuudessa. Toinen lapsi ja äitiysloma? Hakisinko ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta tai jotain muuta? Millaista työtä haluan tehdä tulevaisuudessa?

Kaikissa vaihtoehdoissa on jotain pielessä. Olen tykästynyt työhöni, vaikkakin se joskus tuntuukin jo rutiinilta. Asiakkaat ovat ihania ja huomaan tosiaan tarvitsevani sitä sosiaalista kanssakäymistä jota työni kautta saan. Koulussakin sitä saisi, mutta täysipainoinen koulunkäynti tarkoittaisi sitä, etten voisi tehdä täysillä töitä. Jos tekisin koulun lisäksi töitä, en olisi koskaan kotona lapseni ja mieheni kanssa. Jos en tee töitä, en saa palkkaa. Jos nyt ajattelisi toista lasta yrittää, voisin olla ensi kesänä kahden lapsen kanssa kotona, mutta en voisi tehdä töitä ja oma aikani häviäisi taas olemattomiin. Ensi kesän ystäväni häät jäisivät väliin tai ainakaan en voisi osallistua niihin täysillä.

Mutta mitä minä haluan? Sen kun joku kertoisi.

tiistai 9. elokuuta 2011

Bolerot

Musta Ticotico on suosittua lankaa, tänä kesänä siitä on valmistunut vaikka mitä.

Tässä valmistuneet bolerot:

Bolero nro1 ystävälleni Nennaemilialle


Toinen bolero oli itselleni:


Nämä on tehny samalla ohjeella Made by Me -blogista Mine for Life -bolero. Nennaemilian toive oli tiukka bolero, mutta laskin silmukat päin honkia ja tulos oli todella löysä. Purin, vähensin silmukoita, mutta en siltikään riittävästi. Huomasin ongelman vasta kun olin aloittamassa selkäosaa. Vaihdoin puikot ja lähestymistapaa. Teinkin Nennaemilian boleron alhaalta ylös, enkä hihansuusta toiseen kuten ohjeessa ja oman versioni. Oma boleroni on siis se, jonka tekemisen lopetin selkäosaan. Päätin lopulta jatkaa sen loppuun ja käyttää itse :)

Kuvat ovat viime viikonlopun häistä otettu.

perjantai 5. elokuuta 2011

Lahjaksi häihin + kortti

Ollaan huomenna menossa tuttavapariskunnan häihin. Pariskunta on kylläkin vihitty jo tänään maistraatissa, mutta huomenna ne varsinaiset bileet on :)

Lahjan suhteen oli taas hieman ongelmia, olen niin huono keksimään mitään. Lahjalistasta huolimatta päädyin johonkin sen ulkopuolelta. Ehkö voin julkaista kuvat jo täällä, kun en usko että pariskunta täällä tulee vierailemaan ennen juhlaansa, jos senkään jälkeen :)


Askartelin hääkortin itse mustasta ja liilasta kartongista. Leimasin mustaan kartonkiin jo aikaisemmin esittelemälläni Onnea-leimasimella sekä Sinellistä löytyneellä akryylileimasimella kuviot, muste on hopean väristä.

Päätin sitten tehdä lahjakorin, johon tulisi jotain saunakampetta. Ostoksilla Ideaparkissa ollessa suunnitelma muuttui ja lahja sai tällaisen muodon. Korissa siis sisällä musta ja pinkki käsipyyhe (Hemtex), Lime&Ginger-shampoo ja hoitoaine (Oriflame), 2 liilaa kruunukynttilää (Hemtex), 2 käsintehtyä meloni-sydänsaippuaa (valmistaja Sippo-Dee Ky, ostettu Ideaparkin Mummolasta),  Fresita-pullo (Alko) sekä isännälle minikokoinen Koskenkorva-pullo (Alko). Niin ja itse kori Tiimarista. Ympärillä hienosti käärittynä sellofaania...ihan itse kuule kääräisin ja sen on näköinen ;)


Näillä mennään :)

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Häämuistelua

Ensi kuussa tulevan ensimmäisen hääpäivän kunniaksi ajauduin miettimään, olenko laittanut tänne ollenkaan kuvia kaikesta siitä, mitä tein häitä varten... En pikaisella selauksella löytänyt, joten tässä niitä sitten tulee.

Kaikki alkoi siitä, että päätin häiden värit ja suunnittelin logon, joka toistui kaikessa koristelussa.

Hääkutsu:
Pöytäkoristeet:

Kartio, johon yhdistetty pöytänumero, menu ja ohjelma:
Menu

Pöytänumero

Ohjelma
 Noutopöytään ja illan boolipöytään:

Kukkien maljakot (osa kahden kukan maljakoita, osa kolmen):
kuvasta poiketen käytettiin hopeista koristehiekkaa
 Vessaa unohtamatta:
Vessaan vietiin koreissa kaikenlaista pientä tarpeellista ja oheen tämä
Tiekyltit:

Hääkarkit:

Päällä logo

ja sisällä Viivi&Wagner-sarjakuva, lähes kaikissa erilainen rakkauteen liittyvä

Kakun päälle koriste, joka säilyy:

Kakkukoriste ostettu Tampereelta, Pirteä Paketti -nimisestä lahja- ja juhlaliikkeestä.

 Koska olin mielestäni aloittanut askartelut niin kovin ajoissa, päätin vielä lisäaskarteluista pari päivää ennen häitä. Halusin ehdottomasti kirkkoon jotain erikoista ja päädyin sitten tällaisiin.




Taskussa on valkoinen paperinenäliina.



Että sellaista.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Leimasimet

Tuli himo askarrella pitkästä aikaa ja kävin Tiimarin alesta pongailemassa tarjoustuotteita. Löysinkin pitkään himoitsemiani leimasimia ja hopean värisen leimasintyynyn. Lisäksi ostin kartonkia aika reilusti ;)

Tiimarissa käynnin jälkeen muistin tilanneeni ebay.com:sta leimasimen joulukortteja varten, halvalla kun sain. Nyt kun oli mahdollisuus kokeilla, niin tottakai käytin tilaisuuden hyväkseni.


Tässä tämä ihana Merry Christmas -leimasin, mustalla paperilla ja hopeisella musteella. NAM!


Tässä näkee mielestäni hyvin sen eron, mikä on kun ostaa nettikaupasta (eli ulkomailta) ja ns. lähikaupasta. Onnea- ja Kutsu -teksteillä varustetut leimasimet ovat Tiimarista, mutta saman tyylisiä on myös myytävänä esim. Sinellissä. Olen aina ajatellut noiden olevan kovin "tönkköjä", eikä yhtään siroja (jollaisia olisin esimerkiksi kaivannut hääkutsuihini aikoinaan). Ebaystä tilaamani leimasin on Amerikasta ja laadun huomaa. Upea, siro mutta koristeellinen leimasin oli itseasiassa saman hintainen kuin nuo kaksi muuta. 

Voi, olisipa jo aika tehdä joulukortteja!

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Sitä seuraavana sunnuntai-iltana...


Edellisen illan innostus jatkui vielä seuraavana iltanakin.
Nämä on tehty samalla mallilla kuin edelliset, mutta kolmella raidalla. Raitojen värit ovat samat kuin edellisissä tiskiräteissä :)

Lanka siis edelleen Novita Cottonia, värit 605, 165 ja 193.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Eräänä lauantai-iltana...


...syntyivät nämä. Motivaatio hukassa huivin reunakaavioon, joten otin virkkuukoukun käteen ja nämä syntyivät ihan huomaamatta.

Lanka Novita Cottonia, värit 165 ja 193 (muistaakseni)

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Traveling Woman

Huomasinpas, että uusin huivi on jäänyt bloggaamatta.... Eli tässä Traveling Woman -huivi:


Langan väri lähimpänä todellista
Tämä on siis tehty kevään Salaisen neuleystävän lähettämästä Austernann Algarve -langasta. Kuvittelin tapani mukaan, että kyseessä on pieni huivi, johon varmasti riittää kaksi kerää kyseistä lankaa. Kuinkas kävikään, lanka loppui kesken juuri ennen reunakaaviota. Toisaalta, ei se haittaa koska reunakaavio ei ihan ollut mun mieleen :) Eikä muuten ollut edes pieni huivi!

Malli/Pattern: Traveling Woman by Liz Abinante
Lanka/Yarn: Austermann Algarve 100g
Puikot/Needles: 4mm
Koko/Size:  152cm x  54cm
Aloitettu/Started: 28.5..2011
Valmis/Completed:: 3.6.2011

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Keittiön uusi kesäilme

Kevät ja kesä saa minussa käyntiin sellaisen kummallisen uudistamisen halun. Kaikenlaista uutta pitäisi tehdä, saada ja hankkia. Viime ja toissa keväänä/kesänä uudistamisen haluni on kohdistunut pihaan, tänä vuonna sisustukseen.

Tytön synttäreiksi päätin ommella uudet verhot keittiöön ja olkkariin. Ompelutaitoni eivät ole kovin kummoiset, vaikka noita verhoja on ennenkin tullut ommeltua, en anna ammattilaisen tutkia kovin läheltä tekeleitäni (mm. ystäväni Nennaemilia sekä anoppipuoleni edustavat kyseistä lajia, vaikka eivät sitä ehkä helpolla myönnäkään)... Lainaksi saadulla ompelukoneella sitten tuhersin yhden illan keittiön yläkappaa, stressasin ja hermoilin. Onneksi kokemusta oli jo noista sivuverhojen ompelemisesta, joten tiesin jo suunnilleen mitä kuuluisi tehdä, eikä tällä kertaa tarvitsisi edes saada KAHTA verhoa yhtä pitkiksi ja suoriksi, yksikin riittäisi ;)

Lopputulos on siis tässä:

Näkyvissä on myös Tiimarin alennuksesta ostamani "kristallikruunu", jota olen kuolannut jo viime keväänä, mutta jäi lopulta ostamatta. Nyt se löytyikin alesta ;) Pöytätabletit myös Tiimarista, vuodelta nakki ja jääkaapin ovessa sekalainen kokoelma magneetteja.

Eilen laitettiin (miehen suosiollisella avustuksella) kristallikruunu kattoon ja tänään hain siihen kynttilät, kuinka yllättäen, Tiimarista. Oli muuten kaikki normaalihintaiset kynttilät -30%, eli tuli sitten ostettua mm. tuikkukynttilöitä. Eli kynttilöiden kanssa näyttää tältä:


Minulla oli visio vaaleanvihreistä, ehkä hieman limen vihreistä kynttilöistä, mutta värivalikoima ei ollut kovin hurja noissa vihreissä. Kaupassa näyttivät turhan kirkkailta, mutta tuossa ovat hyvät, erottuvat ainakin verhosta ;)

Sitten olisi ne olkkarin verhot esittelemättä, mutta jos palataan niihin sitten myöhemmin kun saan kuvia. Helteillä tuo neulominen on vähän tuskaista, mutta kaipa tässä jotain valmistakin kohta saadaan taas :)

ps. kangas on ostettu Eurokankaasta, Ideaparkista.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Nivea 100 vuotta

Nivea täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja heillä on kotisivuillaan Nivea-mosaiikki, jossa voi kertoa oman Nivea-muistonsa. Käy sinäkin kertomassa oma muistosi! :)

Kurkkaa myös Buzzador-sivustolle, niin tiedät mistä tässä on kyse ;)

perjantai 27. toukokuuta 2011

SNYn viimeinen paketti


Jostain syystä oli hieman vaikeuksia kuvata paketin sisältöä, kamera ei oikein tarkentanut ilman salamaa ja salamalla värit olivat mitä sattuu... Noh, tämä taisi olla paras laadultaan :)

Paketti sisälsi Mark&Kattensin Linen-lankaa 2 vyyhtiä (tuo musta), Austermannin Algarve-lankaa 2 palloa (nuo ihanant lilat <3 ), kaulakorun, Oriflamen voidenäytteitä ja tuoksunäytteen. Niin ja kortti!



Paljastuihan se SNY sieltä pakettien takaakin samalla. Eli kevään salainen ystäväni on ollut Tristis! Kiitos ja hauskaa kesää myös sinulle :)