perjantai 31. elokuuta 2012

Syksy tulee

Tein sellaisen pienen liikkeen, että laitoin julkisesti pari pipokuvaa esille tuonne Facebookin ihmeelliseen maailmaan. Kuinkas kävikään, 10 minuutissa viestiboksini täyttyi tilauksista. Vaikka alunperin tarkoitukseni oli myydä vain olemassa olleita pipoja, päädyin kuitenkin ottamaan toiveita vastaan... Eipähän tarvitse hetkeen miettiä mitä tekis ;)

Paitsi että törmäsin vakavaan lankaongelmaan. Yksi mun lempilangoistani Cascade Yarns Eco+ on niin kiven alla Suomessa. Varsinkin niissä väreissä, joista minä tykkään. Olisin tarvinnut tilauksiin kyseistä lankaa useamman kerän mustana ja tummanruskeana. Vaan etsittyäni ja soiteltuani lähialueiden lankakaupat, siirryin suomalaisiin nettikauppoihin. Eipä löytynyt suoraan hyllystä mistään kyseisiä värejä, saati sitten koko lankaa. Siirryin internetin ihmeelliseen maailmaan ja etsin mm. englantilaisista, saksalaisista, virolaisista ja amerikkalaisista lankakaupoista. Vain yhdestä amerikkalaisesta olisi saanut molemmat värit samasta kaupasta, mutta postikulut Suomeen olisivat olleet 25-50 dollaria. Eipä kannata tilata.

Onneksi Titityyn palveluun pystyi taas luottamaan! Sieltä olen kyseistä lankaa ennenkin tilannut ja he olivatkin juuri piakkoin tilaamassa verkkokauppaansa erää Cascaden lankoja. Sainkin siis oman varaukseni sinne ujutettua, vaikkakin odotusta tuleekin hieman enemmän kuin olin ajatellut. Myöskin Lankaideasta sain hyvää palvelua puhelimitse, olivatkin juuri purkamassa Cascaden kuormaa, mutta valitettavasti mun väritoiveet eivät sopineet yksiin kuorman kanssa...

Tämän päivän jälkeen kyllä totesin ääneen pariinkin kertaan: Olisipa oma lankakauppa! Ehkä vielä jonain päivänä....

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Mites teidän kesä meni?

Kesä on mennyt vähän ohi. Olen tosiaan ollut sappirakon poistoleikkauksessa heinäkuussa ja toipuminen on kestänyt aika kauan. Nyt olen ollut melkein 4 viikkoa kovassa yskässä, joka nosti tänään sitten kuumeen ja muuttui enemmän nuhamaiseksi. Vatsa kipeänä yskimisestä ja pelko persiissä, että leikkaushaavat ottavat itseensä. Tänään lääkäri kuitenkin totesi, ettei vatsassa mitään tunnu ja haavat ovat parantuneet hyvin.

Olen mä saanut kesällä töiden ja mehun keittelemisen välissä jotain valmiiksikin.

Kesätopin tein Novitan Puro Batikin lopusta. Kauluksesta tuli aavistuksen liian löysä, mutta toinen toppi alla niin toimii ihan hyvin :)


Takana topissa on ns. painijanselkä. Tää malli on ihan mun lemppari! Harmi kun niitä helteitä ei tänä kesänä ollutkaan montaa päivää...

Tällainen bolerohässäkkä tuli tehtyä jo alkuvuodesta. Ohje on mukailtu Ullassa olleesta puuvillaisesta bolerosta. Lanka loppui kesken ja tein mustat hihat, mutta toisaalta olisi ollut tyhmän näköistä kun raidat olisivat menneet väärään suuntaan kuin muussa kappaleessa... Hyvä näin. Kiinnityssysteemi on vielä hieman hakusessa.

Sitten tein itselleni pitkään haaveilemani villatakin. Ohje löytyy Dropsilta täältä, lankana on ohjeessa kaksinkertainen Alpakka, mutta minäpä päätin tehdä jostain muusta ;) Patons Washed Haze DK -lanka valikoitui ihan sen takia, että joku neuleporukassamme myi 950g hyvin edullisesti. Lanka on 50% puuvillaa ja 50% akryyliä. Todella pehmeä ja ihana. Väri ei välttämättä ole mulle ihan perinteinen, mutta onhan se hyvä saada mustaan vaihtelua ;) Hihoista tuli koko pitkät niinkuin toivoinkin. Kuvassa vielä puuttuu villatakista napit... Eikä muuten mennyt kokonaan toi lankamäärä ;)


Jossain vaiheessa keväällä puhuin, että olen menossa ottamaan neulonta-aiheisen tatuoinnin. Noh, tuolla ylempänä se jo näkyi, mutta tässä vähän parempi kuva...


Mites teidän kesä meni? :)

Valmistautumista myyjäisiin

Neulontaporukkamme on vihdoin yhdistys! NeulontaVimmaiset ry sai elokuun puolivälissä yhdistystunnuksen ja olemme virallisia. Aika onkin mennyt yhdistyksen juttuja miettiessä, pöytäkirjoja kirjoittaessa (olen sihteerinä) ja sun muuhun. Nyt olisi ensimmäiset myyjäiset edessä ja kovasti olen yrittänyt saada aikaiseksi kaikenlaista.

NeulontaVimmaiset ry siis osallistuu Voipaalan Wanhanajan markkinoille la 8.9.2012 ja olen siellä paikan päällä :) Myyntiin tulee mm. seuraavia:

Musta pitkä palmikkopipo

Punainen rusettipipo

Pinkki palmikkopipo, hieman lyhyempi malli

Terran/ruosteen värinen palmikkopipo

Huppu/kauluri/pipo/hässäkkä, turkoosi


Hässäkkä edestä :)

Toinen pinkki palmikkopipo, pidempi malli

Vauvan viltti, virkattu. Langat päättelemättä ;)

Näidenkin pitäisi valmistua... vauvalle vilttejä myös.
Lisäksi mulla on pari trikookudemattoa, pari virkattua koria, tiskirättejä n.10kpl, vauvantossut.... mitähän vielä. Melkein kaikki päättelemättä ja vielä kesken. Toinen huppuhässäkkä olis tarkoitus myös saada valmiiksi ennen myyjäisiä. Eiköhän tämä tästä? ;)

Kesken: vihreä vauvanviltti, sininen vauvanviltti, punainen huppuhässäkkä, harmaa palmikkopipo, 2,5 tiskirättiä saatava valmiiksi.